Sisältöön »
 

Uutiset

21.03.2019

Tiedote 21.3.2019 Yrityspalvelujen täsmäisku Sipooseen

TARJOLLA PORKKANOITA,
JOILLA SAA ENEMMÄN PUPUJA

Miten yritys saa enemmän asiakkaita? Miten myyntiä voi tehostaa tai kohdentaa paremmin? Mistä rahoitusta investoinneille? Tai mistä työvoimaa? Näihin yrittäjiä ja yrityksiä askarruttaviin kysymyksiin on mahdollista saada vastaus nopeasti.

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy (Keuke) ja Sipoon kunnan elinkeinopalvelut tekevät täsmäiskun sipoolaisiin yrityksiin huhtikuun kahdella ensimmäisellä viikolla.

– Keuke palvelee ja neuvoo sipoolaisia yrityksiä toki ympäri vuoden, mutta tällä tempauksella haluamme nyt herätellä paikkakunnan yrityksiä kehittämään ja kasvamaan, toteaa Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen kertoo.

Sipoolaiset yritykset voivat valita 1.-5.4.2019 ja 8.-12.4.2019 päivistä sopivan ajan itselleen. Tapaaminen voidaan sopia yrityksen tiloihin tai Sipoon toimintakeskus Risteykseen.

– Mukana tapaamisissa on Sipoon elinkeinopäällikkö Elina Duréault, joten samalla pääsee kertomaan terveisensä Sipoon kunnalle.


MIKSI PITÄÄ KEHITTÄÄ?

Yrityksen menestyminen vaatii jatkuvaa kehittymistä ja uudistumista. Yrityksen pitää kasvaa, jotta se ei kuihdu pois. Kasvua on kaikenlainen kehittäminen: uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen, markkinoinnin terävöittäminen, oikeanlainen hinnoittelu ja uudet kohderyhmät, uusien markkinoiden valloittaminen, uudet toimintatavat ja kaikenlaiset investoinnit.

– Jokaista yrittäjää kiinnostaa luonnollisestikin se, miten se saa enemmän asiakkaita, enemmän myyntiä ja enemmän tulosta. Näiden saavuttaminen on monen asian summa, mutta aina on hyvä aloittaa siitä osa-alueesta, jossa on eniten parannettavaa, Pekkarinen kertoo.

Kasvu ja kehittäminen kannattaa toteuttaa hallitusti projekti kerrallaan. Parhaiten alkuun pääsee keskustelemalla asiantuntijoiden kanssa.

Keuke on paikallinen kehittämisyhtiö, joka auttaa keskiuusmaalaisia yrityksiä kehittymään ja kasvamaan Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla. Keuke neuvoo ammattitaidolla kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, yhteistyökumppaneiden löytämisessä, kansainvälistymisessä ja omistajan vaihdoksissa.

Keuken asiantuntijat ja Sipoon elinkeinopäällikkö tavattavissa 1.-5.4.2019 ja 8.-12.4.2019. Henkilökohtaisen tapaamisen voi sopia joko yrityksen omiin tiloihin tai Sipoon toimintakeskus Risteykseen. Varaus joko linkistä https://my.surveypal.com/keukesipoo tai soittamalla numeroon 050 341 3210.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, puhelin 050 549 2213, www.keuke.fi.
Löydät meidät myös Facebookista, Instagramista, Twitteristä, Youtubesta ja LinkedINistä.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori